Tiitu's life

Moniko uskoisi näitä kuvia katsellessaan... ...minun sairastavan vaikeaa masennusta ja syömishäiriötä aliravitsemustilalla ja anoreksian oireilla? Moni varmasti vastaisi, ettei usko, mutta vastaus olisi kuitenkin väärä. Aina kaikki sairaudet ja niiden tuomat tuskat eivät näy päälle päin. Kuten kaikki minun sairauteni, mikään niistä ei näy ulos.  Kukaan ei varmasti tietäisi, että sairastan määrittelemätöntä ja vaikeahoitoista epilepsiaa, ellen siitä sanoisi tai saisi kohtausta. Samanlailla mun nivelreumasta ei kukaan tietäisi, ellen itse siitä kertoisi. Masentunut olen ollut 17 vuotta, vaikka ulkopuoliset eivät ole sitä huomanneet. Sairastanut olen aikaisemmin bulimian ja nyt tosiaan yllä mainittu diagnoosi syömishäiriöstä. Viimeisinkään diagnoosi ei näy päälle päin. En edes kutsuisi sitä sairaudeksi, nimittäin Tunne-elämän epävakaa persoonallisuushäiriö. Mä en todellakaan näytä ulos kaikkea sitä, mitä sisälläni tunnen, kaikkea sitä tuskaa, surua, itseinhoa, kuolemanhalu

Tästä on jo lähemmäs seitsemän viikkoa, kun olin yhden, nyt jo entisen naispuolisen kaverin luona yötä. Ja nyt mun on pakko kertoa tää, sillä palovammat muistuttaa mua kyseisestä ihmisestä lähes päivittäin, vaikka en häntä tahtoisi ajatellakaan. Meitä oli kolme kaverusta (2 naista ja mies) erästä lauantaita viettämässä ja alkuun oli ihan hauskaakin, kunnes aloin tuntea sanoinkuvaamatonta ahdistusta ja paskaa oloa tajutessani olevani kolmaspyörä porukassa. Mulle väitettiin kyllä muuta. Kuitenkin aina yksin jäädessäni tumppasin tupakan nilkkaani, koska mua ahdisti olla niin paljon ja se helpotti mun oloani ainakin toistaiseksi. Mietin kyllä monta kertaa pois lähtöä, mutta en saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään, joten päätin jäädä. Kun tehtiin sitten asioita yhdessä, yritin esittää, että mulla on kaikki ihan OK, vaikka todellisuudessa ei todellakaan ollut, missään vaiheessa. noin kaksi viikkoa tapahtuneesta Myöhemmin illalla olin jo jonkin verran juonut ja olin yksin parv