Tiitu's life

Olin oikeasti innoissani, että vihdoin pääsen kotiin omaan sänkyyn nukkumaan ja viettämään aikaa tyttäreni kanssa. Tytär lähti kuitenkin lauantaina mummon ja serkkujen seuraksi häihin, joten mulle jäi hetki aikaa hengähtää ennen kun tyttö tulee kotiin. Noh, heti, kun kaikki muut ihmiset olivat lähteneet siitä meiltä, niin totuus iski päin kasvoja. Se ahdistus siitä, kuinka sokea oikeesti olen ollut ja kuinka paljon olin laiminlyönyt omia kotitehtäviäni. Aloitin siis pesemällä 4 koneellista pyykkiä ja katsomalla, ehkä hieman vääränlaisia leffoja. Pienet päikkärit otin. Alakerran naapurikaan ei ollut lopettanut vielä sitä järkyttävää kova äänistä kiroiluaan, joka on jotain aivan kamalaa. En ollut uskaltautunut ulos ennen kello 20.30, sitten sen jälkeen, kun kotiin olin tullut, kun oli pakko lähteä käymään kaupassa koska jääkaappi huusi tyhjyyttään. Tietysti unohdin puhelimen kotiin, etten voinut edes siinä, muuten jo ahdistavan kauppareissun aikana voinut puhua kenellekkään. Sit

elokuuta 26, 2017 Edellinen yö ennen akuuttiin menoa oli jo, jotain aivan järkyttävää. Tajusin vain, että näin, kuulin ja tunsin jotain, mistä en ollut täysin varma, että onko se edes todellista vai mun omaa kuvitelmaa. Pahinta kaikessa oli se, että näin itseni hirtettynä peilistä, jonka jälkeen oli siinä hilkulla, etten vetänyt ranteitani auki. Tämä kaikki mut tänne varmasti loppujen lopuksi on tuonut Valvoin ja itkin koko yön ja mietin muutamien viikkojen takaisia asioita, mutta jostain syystä en tuntunut muistavan yhtään mitään, mitä olisi tapahtunut. Vain siskon pojan syntymän ja vapun. Alkuun yritin jutella tilanteestani vertaistuki ryhmässä ja siellä moni oli sitä mieltä, osastolle mun olisi hyvä mennä. Sen jälkeen soitin itkien äitille, kun en oikein tiedä mitä mä tekisin. Olin siis aivan sekaisin, sen olotilani kanssa. Mitäpä täällä osastolla muutakaan tekisi. Päivät on todella pitkiä ja itse pitää pitkälti keksiä tekemistä. Akuuttiin, kun päästi