Tiitu's life

Olin oikeasti innoissani, että vihdoin pääsen kotiin omaan sänkyyn nukkumaan ja viettämään aikaa tyttäreni kanssa. Tytär lähti kuitenkin lauantaina mummon ja serkkujen seuraksi häihin, joten mulle jäi hetki aikaa hengähtää ennen kun tyttö tulee kotiin. Noh, heti, kun kaikki muut ihmiset olivat lähteneet siitä meiltä, niin totuus iski päin kasvoja. Se ahdistus siitä, kuinka sokea oikeesti olen ollut ja kuinka paljon olin laiminlyönyt omia kotitehtäviäni. Aloitin siis pesemällä 4 koneellista pyykkiä ja katsomalla, ehkä hieman vääränlaisia leffoja. Pienet päikkärit otin. Alakerran naapurikaan ei ollut lopettanut vielä sitä järkyttävää kova äänistä kiroiluaan, joka on jotain aivan kamalaa. En ollut uskaltautunut ulos ennen kello 20.30, sitten sen jälkeen, kun kotiin olin tullut, kun oli pakko lähteä käymään kaupassa koska jääkaappi huusi tyhjyyttään. Tietysti unohdin puhelimen kotiin, etten voinut edes siinä, muuten jo ahdistavan kauppareissun aikana voinut puhua kenellekkään. Sit

elokuuta 26, 2017 Edellinen yö ennen akuuttiin menoa oli jo, jotain aivan järkyttävää. Tajusin vain, että näin, kuulin ja tunsin jotain, mistä en ollut täysin varma, että onko se edes todellista vai mun omaa kuvitelmaa. Pahinta kaikessa oli se, että näin itseni hirtettynä peilistä, jonka jälkeen oli siinä hilkulla, etten vetänyt ranteitani auki. Tämä kaikki mut tänne varmasti loppujen lopuksi on tuonut Valvoin ja itkin koko yön ja mietin muutamien viikkojen takaisia asioita, mutta jostain syystä en tuntunut muistavan yhtään mitään, mitä olisi tapahtunut. Vain siskon pojan syntymän ja vapun. Alkuun yritin jutella tilanteestani vertaistuki ryhmässä ja siellä moni oli sitä mieltä, osastolle mun olisi hyvä mennä. Sen jälkeen soitin itkien äitille, kun en oikein tiedä mitä mä tekisin. Olin siis aivan sekaisin, sen olotilani kanssa. Mitäpä täällä osastolla muutakaan tekisi. Päivät on todella pitkiä ja itse pitää pitkälti keksiä tekemistä. Akuuttiin, kun päästi

Tässä on viimeaikoina monessakin paikassa ollut puhetta kaverisuhteista (psykologilla, tukiryhmissä, yms.) ja ne on saanut mut miettimään todella paljon. Kun tätä asiaa viimeksi eilen käytiin läpi psykologin kanssa, mä jäin miettii asiaa entistä enemmän ja illalla olinkin jo ihan rikki. Kun olin päivän tätä asiaa miettinyt taas vaihteeksi, että viimeaikoina todella moni mulle hyvin tärkeä ja läheinen ystävä on hävinnyt mun elämästä sanomatta sanaakaan. Uusiakaan ei pahemmin ole tullut ja vanhat ei ole elpyneet. Osa tuntuu käyttäneen mua vaan hyväksi. Joidenkin kohdalla olen huomannut, että mun asiat ei kiinnosta enää samalla tavalla mitä ne on joskus kiinnostanut. En tiedä mikä mussa on vikana. Oonko mä liian kiltti ja sinisilmäinen vai oikeesti vaan niin kamala ihminen? Tai ehkä mä oon vaan niin tylsä. Välillä tuntuu, että tää raskaus on kartoittanut ihmisiä pois. Voiko olla näin? Oon alkanu myös pelkäämään sitä, että alan käpertyä siihen oman pienen kuoreni sisään, enkä e

Noniin nyt alkaa tää vauva blogitekstien tuotantokin, koska meille tulee vauva. Aloitetaan siis aivan alusta Hedelmöityksestä lähtien mulla on ollut sellainen olo tai jännä tunne, että nyt olen raskaana. Ei mennyt kauaakaan, aloin voimaan pahoin ja heräsin joka aamu kello 4.00 oksentamaan, noin 2 viikon ajan. Mielialat alkoivat heitellä normaalia enemmän ja vahvemmin. En silloin itse kiinnittänyt noihin huomiota, vaan laitoin masennuksen ja tunteiden epävakaan persoonallisuuden piikkiin kaikken ja ajattelin, että ompa sinnikäs oksutauti.  Lähempänä kuukautisia rupesin kuitenkin miettimään asiaa ja tein ensimmäisen testin, jossa ei vielä toista viivaa näkynyt. Tunteet olivat hyvin pettyneet ja jäin odottamaan alkavia kuukautisia.  Kuukautisten oli määrä alkaa pikkuisen ennen joulua, mutta niitä ei ruvennut näkymään. Testin tekemistäkin rupesin viivyttelemään, koska pelkäsin testin tulosta kovasti. Niin negatiivista, kuin positiivistakin, että miten se minuun vaikuttaa, ja mitä k