Mun kroppa on mun helvetti, jossa joudun asuu

Elämä on syvältä. Päivät on perseestä, kun olen yksin. Oon viillellyt itteeni viimeaikoina ihan liikaa. Syyllistän itteeni aivan kaikesta mitä tapahtuu. En kykene mielestäni on olemaan tarpeeksi ja auttamaan muita. En jaksa oikeastaan mitään. Minäkuvakin on vääristynyt ihan täysin ja mun keho on yksi helvetti jossa joudun asumaan.

Olin jo lähellä saada -30kg​ rikki ja söinkin kohtalaisen normisti. Enkä mä ole oksennut aikoihin, vaikka ääni pään sisällä huutaa toisin, en ole antanut äänelle valtaa. Kunnes tuli päivä joka oli alkujaankin paska.

Olin ensin nukkunut melkein koko päiväni ohi, seuraavaksi joku maahanmuuttaja taustainen mies haukkui mut huoraksi ja sit exäni käskee mua siivoomaan mun omaa kotiani jotain saakelin kotikäyntiä varten, eli toisin sanoen käskee mua kaunistella asioita todellisuudelta. Mulla kiehahti siinä kohtaa yli ja todella vedin pultit. Se tietää ja mä tiedän, että mä en moista jaksa ja​ tommosiin tehtäviin kykene, ni miks pitäis. Olin ihan poissa tolaltaan ja olisin voinut tehdä ihan mitä tahansa itselleni, ellen olis soittanut äidille. Siinä kohtaa hyvä, että soitin.

No, kävinpä sitten vaa'alla. Helvetti, +1kg. Totaalinen paniikki, ahdistus ja hysteria. En kyennyt olla paikallaan, oli pakko tehdä koko ajan jotain. Heiluttelin käsiä, kävelin edestakaisin, sydän hakkasi, hengitys vaan kiihtyi entisestään koko ajan, kunnes tuli itku. Ääni pään sisällä alkoi huutaa sekavia oksentamisesta vesidiettiin.

Päätinkin, että vesidietti vois olla hyvä, kun siihen lisätään vielä vähän liikuntaa enemmän. Huomenna siis aloitan ja jatkan niin kauan, kun olen itse tyytyväinen itseeni.

- Tiitu