Osastolle kävi mun tieni

 Mun olo on ollut jo pidempään todella huono, vaikkei se päälle päin ole näkynytkään. Olo on kuitenkin ollut henkisesti ja fyysisesti hyvin heikko, saamaton ja ontto. Ihan kuin mun tunteet olis kadonneet täysin jonnekin olemattomiin ja jaksaminen on täysin olematonta. Oon päivät maannut vaan sängyssä ja hoitanut vain kaiken pakollisen. 

Oon pitänyt itseäni täysin epäonnistuneena äitinä ja ystävänä, juurikin siksi etten ole kyennyt tukemaan ihmisiä riittävästi ja heidän tarvitsemallaan tavalla. Äitinä koen olevani täysin paska, sillä en ole jaksanut tehdä lapseni kanssa asioita samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ruuanlaitto ja muut kotityöt ovat jääneet hoitamatta. Sen verran olen jaksanut, että poikakaverin kanssa olen käynyt kaupassa, jotta kaapissa on kuitenkin aina jotain syötävää.

No se joka johti mut sairaalaan osastolle oli ylimääräisten lääkkeiden otto eli yliannostus toissa iltana. En oikeastaan itsekään tarkalleen ottaen osaa sanoa, mikä mut johti tähän päätökseen, mutta jonkinlainen hetken mielijohde se oli, koska halusin ainakin kunnon yöunet. Siinä hetkessä en oikeastaan muuta ajatellutkaan, kun nukkumista, en ollenkaan sen seurauksia tai miten se mun lähimmäisiin voisi vaikuttaa, mutta ilmeisesti hyvin, hyvin paljon.

Äiti vaan aamulla ilmestyi meille, kun oli saanut kaverilta yhteydenoton, että on todella huolissaan. Alkuun mun sisällä mylläsi suuri raivo, mutta nyt kuitenkin syvä kiitollisuus. Tällä hetkellä olen kiitollinen siitä, että mulla on edelleen ystäviä, poikaystävä ja äiti joka välittää, sillä ilman heitä en olisi nyt turvassa itseltäni. Nyt en pääse itselleni aiheuttamaan enempää pahaa. KIITOS!!

Tänään kävi rakas poikaystäväni tuomassa mulle hieman vaatteita ja tekemistä, läppärin ja hygienia tuotteet. Käytiin sit kanttiinissakin pyörähtämässä ja tottakai mun oli pakko saada maistaa Suomi 100-vuotta leivosta. Ei ehkä ollut niin hyvää, kun olis voinut olettaa. Tottakai piti saada myös uusi väritys kirja samalla. Valtasin myös kaapit omille vaatteille, kun ei huone kaveria vielä ainakaan ole.

Lääkäriä oon nyt tavannut kahdesti ja lääkitystä on muutettu jonkin verran. Syömiseen kiinnitetään huomiota erityisesti, koska mä olisin mieluummin syömättä kokonaan. Täällä sitten on pakko. Päivä rytmi yritetään saada kondikseen. Täältä käsin käyn mun tukiryhmissä. Maanantaina olisi ollut Kuopion reissu, mutta pitää soittaa sinne heti aamusta, että mulla on tämmöinen "pieni" este miksi en pääse tulemaan.

- Tiitu