Tiitu's life

Aloitetaan tää tälleen hellä varoen. Tässä on ollut ihan hirveesti kaikkea viime aikoina. Mulla on ollut kaiken maailman ongelmia sairauksien tiimoilta ja nilkan kanssa. Eikä niihin ole saatu selvyyttä vielä. Viimeisimpänä tää mun " kun ajatus syömisestä oksettaa " -tapaus. Nyt oon ruvennut miettii, että mulla ei ole oikeesti hyvä olla itseni kanssa. Aina vaan v*tuttaa, ärsyttää ja tuntuu, että musta oikeesti puuttuu jotain. Se jokin, jokin toinen puoli,  josta mulla ei ole mitään tietoa. Jokin puoli, mitä mä vielä etsin. En vaan ole kokonainen ihminen, jokin osa musta puuttuu. Vaikka mä kuinka luulin olevani sujut itseni kanssa, en taida kuitenkaan olla.  Jos nää kaikki tapahtumat, mitä mun elämässä on tapahtunut, onkin tapahtunut vain siksi, että mulla ei ole hyvä olla itseni kanssa. Mulla alkaa olla voimat niin loppu, mieli synkkä ja uni ei tule edes lääkkeiden avulla, vaikka tilanteen yrittäisi kuinka rauhoittaa. Nyt mä voin oikeesti myöntää teille

nämä aamukahvit tuli sitten ylös ennen, ku kerkes kissaa sanoa Ensimmäinen mitä hoidin pois alta, niin soitin tänään terveysneuvoon tästä mun asiasta "kun ajatus syömisestä oksettaa". Jätin soittopyynnön, kun en jaksanut jäädä venailee siihen jonoon. No nainen, joka sieltä soitti, ei ollut milläänlailla huolissaan mun terveydestä, vaikka kerroin, kuinka paljon olen laihtunut ja, kun aamukahvitkin oksennan. Kehoitti vaan  syömään juttuja, mistä tykkään. Olin, että kun nekään ei pysy sisällä.  No siinä jonkin aikaa väännettyäni kyseisen henkilön kanssa, sain kuitenkin loppujen lopuksi soittoajan 1.3. psykiatriselle sairaanhoitajalle. Ihmettelen, kyllä kyseisen naisen käytöstä, kun yritän pyytää apua, kun olen huolissani omasta terveydestäni, kuten moni muukin. minä ja mun kassini sisältö lähtiessä hoitamaan asioita Seuraavaksi mä lähdin hoitamaan Kelaan muutamiakin paperi hommia. Todellakin valitin mun kolmen kuukauden karenssista, kun sellaisen sain irtisanoes

En ole tästä kovin monelle uskaltanut avautua, mutta kirjoitampa nyt siltikin tästä asiasta, koska koen halua kertoa nyt tuntemuksiani vajaalta kahdelta viikolta. Mistähän sitä aloittais. Aiemmin olin jo päättänyt jättää kaikki herkut ja vaihdoin ne proteniini patukoihin. Se toimi jonkin aikaa. Jossain vaiheessa aloin korvata ruokailua niillä, mutta nyt nekään ei enää maistu. Ruokahalua ei vaan ole ja ajatuskin syömisestä ahdistaa ja oksettaa. Olo on suoraan sanottuna kuvottava. Ruoka ei yksinkertaisesti vaan maistuu ja silloinkin, kun maistuu vähän, tulee jonkin ajan kuluttua ylös. Paino on laskenut, jonkin verran. Ehkä jopa liikaa näin pieneen hetkeen. Oon yrittänyt pitää tän visusti salassa, ettei kukaan huomaisi mussa mitään outoa tai huolestuisi turhaan. Olen siis juhlissa ja kavereiden kanssa ulkona käydessä yrittänyt syödä mahdollisimman normaalilla tavalla. Myös kotona iltaisin olen yrittänyt syödä jotain, koska tyttärellä on tapana olla huolissaan. Usein mun päiv

Vuosi siitä jo on, kun luotamme lähdit sä pois. Silti muistoissani elät.  Muistan edelleen, kun kävin viimeistä kertaa sinua sisarieni kanssa katsomassa. Et muistanut ollenkaan keitä olimme, mutta katselit hyvin tarkkaan. Olit hyvin huonossa kunnossa ja minä syötin sinulle päivällistä sisaret vierelläni. Yhtäkkiä ojensit minulle jotakin. Se oli hampaasi. Toisaalta se oli koomista, mutta myös hyvin surullista, koska sinä et enää ymmärtänyt mitään. Haikea oli olo, kun jouduimme lähtemään luotasi tietämättä, että se olisi viimeinen kerta. Lähti lentoon enkeli taivaan Tuli luokse väsyneen, sairaan Kosketti hiljaa posken nukkaa Silitti hellästi hopeista tukkaa Nosti siiville mummini armaan Vei paikkaan turvaan varmaan Tähtien taa - Tiitu<3

Olen kuulemma lapsellinen ja heikko. Mulla ei ole itseluottamusta ollenkaan. Tämä siis vain siksi, koska teen Naamakirjassa joitain testejä. Luulen kuulemma niiden vastausten olevan totta. No en todellakaan, mä en ole tyhmä, vaikka joskus sattuukin täsmäämään täysin itseeni. Eiköhän ne testit ole ihan pelkkää ajanvietettä. Elämääkään mulla ei kuulemma ole. Nyt tiedoksi vaan kaikille teille, että älkää hitto vie tulko haukkumaan mua lapselliseksi ja heikoksi, vajaasta itseluottamuksesta ja itsevarmuudesta kärsiväksi, jolla ei ole elämää, kun kerran ette mitään tiedä. Kuten kuvan tekstissä sanotaan "Sinä tiedät nimeni, et tarinaani". Monikaan teistä ei tiedä, mistä kaikesta mä olen oikeasti selvinnyt. Olen kerennyt masentua ja ahdistua moneenkin otteeseen. Olen kerennyt menettää koko ihmisarvoni vain siksi, että joku on sen halunnut minulta väkisin viedä. Minua on syrjitty sairauteni tähden jo lapsena ja myöhemmin myös työelämässä. Olen kokenut jo varhain ensimmäisen, keske

Miten voi oikeesti olla näin huono maanantai? Miksi just maanantaisin pitää aina sattua kaikkea, suoraansanottuna P*SKAA?  Ajattelin aluksi, että onpa ihana aurinkoinen päivä, kun olin koiran kanssa lenkillä, kunnes tulin kotiin ja katsoin postit. Kirje työkkäristä pilasi mun päivän täysin. Nyt v*ituttaa enemmän, kun pientä porsasta. Pilasi koko motivaation tehdä mitään järkevää tänään. En kyllä älyä työkkärin päätöstä, mun 3 kuukauden karenssiin, vaikka kuinka itse irtisanoinkin itseni. Nähtävästi työkkäri on sitä mieltä, että syrjintä ja maksamattomat palkat ei oo hyväksyttävä syy sanoa itseään irti työstä. Tukena pitää olla lausunto lakimieheltä. Jännää tässä on sekin, että mun lakimies on ollut heihin yhteydessä kuitenkin ja silti tämmöinen päätös. Ja tohon ei voi hakea edes muutosta.  Nyt mulla jää hiukkasen rahaa saamatta, jos tota päätöstä ei saa mitenkään muutettua.  Kyllä mä ajattelin jotenkin valittaa. -Tiitu <3

  Hellurei. Tänään on jotenkin tuntunut, et jotain pitäis koko ajan tehdä. Koko ajan käsissä semmoi tunne, että nyt jotain tekemistä.   Piirsin siis loppuun mun lohikäärmeen, jonka aloitin silloin tuolla Kuopiossa, kun olin niissä tutkimuksissa. Eipä tuosta nyt hirveen kummoinen tullut. Itse en ainakaan hirveen tyytyväinen ole, mut kohtalaisen kuitenkin, kun pitkiin aikoihin en oo mitään piirtänyt. Tyttären oveen tehtiin sit oma nimikirjain ja siirrettiin laukut pois ovesta roikkumasta, ni saa senkin taas kunnolla kiinni. Käytin tohon yhden kimalteisen laatikon kantta, kun koira oli pistänyt poskeensa laatikon. Siitä laatikon kannesta siis leikattu N-kirjain. Näin saatiin vähän kimalletta tyttären N-kirjaimeen. Lankaa sitten kieputettiin kirjaimeen kaksi kerrosta. Välillä kuumaliimalla kiinnittäen kiinni. Kukkaset otettiin vanhasta kukkapannasta, jota ei ole käytetty pitkiin, pitkiin aikoihin, mutta ei ole raaskittu heittää pois. Sit oli pakko laittaa pieni silmukka rautalangas

Iltaa vaan kaikille! Eilen: Olin kovasti lähdössä huollattaa mun ripsiä ja puhuin siinä puhelimessa samalla, kun kävelin bussipysäkille. Hyppäsin bussiin ja sit yhtäkkii tajusin, että helkkari mä oon ihan väärässä bussissa. No ei auttanut, kun jäädä pois bussista ja laittaa viestiä ripsien laittajalle, että tuun myöhässä. Sit odottamaan vaan oikeaa bussia. Onneksi perille pääsin, enkä ollut pahasti myöhässä. Pääsin suoraan siihen ihanaan tuoliin istumaan ja nauttimaan. Joka kerta, vaikka näitä ei viel oo ollutkaan kahta enempää, niin on aina yhtä terapeuttinen ja mukava. Kiitos kuuluu tästä mun ripsien laittajalle, joka on mielettömän mukava. Seuraavaks piti sit mennä kotiin hakee tyttö, että lähdetään ostaa tälle uusia suksia, kun vanhat oli jääneet ihan liian pieniksi. Tietenkään neiti ei ollut kotona, vaan kaverilla. Onneksi tuli sieltä aika vauhdilla kotiin, kun muuten olis jäänyt sukset ostamatta. Bussilla siis keskustaan. No voin sanoo, ettei me sieltä löydetty y

Hellou. Tää ei tuu olee kovin pitkä postaus, koska en halua kaikille aivan kaikkea kertoa, mutta pakko saada purkaa omia tunteita, jollain tapaa. Mua on toissapäivästä lähtien ahdistanut ihan älyttömän paljon. Oikeastaan jo pidemmänkin aikaa, monikin asia, mutta yksi eritoten, etten tiedä kestänkö enää olla. Oon vaan itkenyt itseni uneen lähes tulkoon. Tiedän tehneeni viime vuoden aikana, hyvinkin monta virhettä.  Kohtelin erästäkin mulle hyvin tärkeää henkilöä, erittäin väärin ja epäoikeudenmukaisesti. Se, kuinka tärkeä tää henkilö mulle todellisuudessa on, tajusin vasta, kun olin tajunnut tehneeni virheen.  Ystävyyttä ei onneksi menetetty tämän takia, mutta myöhemmin tajusin, kuitenkin haluavani enemmän. En jostain syystä saanut kerrottua, mitä mä oikeesti tunnen, vaikka monesti oltiinkin yhteydessä toisiimme. Sovimme myös muutamia kertoja tapaamisia, kun tuota välimatkaa kuitenkin oli. Sitten, kun nämä eivät toteutuneetkaan, olin vain niin pettynyt. Toivoin vielä joki