ja osa 4

24.1.2017

Aah, ensimmäinen yö, kun mä nukun oikeesti putkeen ja hyvin. Eipä se siltikään auttanut mun väsymykseen. Olin aamulla joka tapauksessa aivan naatti. Mut jälleen kerran oli pakko nousta ylös, vaikka ei olis millään jaksanut. Kyllä sitä väsymystä vastaan yrittää vaan taistella kaikin mahdollisin tavoin, mutta aina se vaan ei onnistu. Yritys hyvä kuitenkin on aina parempi, kun ei mitään.

Ja tämä kuva on omistettu vain yhdelle henkilölle

Eipä siinä kerennyt, kun aamupalan syömään, alkoi toimintaa tapahtua. Ensimmäisenä pistosta navan lähelle, kuten joka aamu. Ihan siitä syystä, ettei tulisi mitään laskimotukoksia, kun täällä ei kauheesti pääse liikkumaan yhtään mihinkään. Toki täällä vois ruveta harrastaa jotain kyykkäämistä, punnerrusta ja X-hyppyjä, mut ei oikein oo ihan mun juttu, vaikka niihin täällä tilaa olisikin. Seuraavaksi katsottiin mun kanyyli, että vetääkö se miten ja kuinka hyvässä kunnossa se on muutenkin. Ja sit viimeisenä vähän fiksailtiin piuhoja mun päässä, kun eivät kuulemma piirtäneet ihan kunnolla koneelle käyrää. Sempä jälkeen piirsivät taas.

Sittenpä sain ollakin jo hetken ihan rauhassa yksikseni, ilman minkäänlaista häirintää. Ainoa mikä mulla oli oli pieni paineen tunne otsassa. Joo sitäkin käytiin jonkin ajan välein kyselemässä, miltä se tuntuu milläkin hetkellä. Ja kuten joka päivä, taas lääkärit kävivät kyselemässä samoja kysymyksi, mitä joka päivä kyselevät. Toiselta toki sain hieman informaatiota mun jatko lääkepurusta. Zonegran siis nyt kokonaan pois ja Frisiumia ruvettiin tiputtamaan seuraavaksi. Kohtauksia ei siltikään ole vielä tullut.

Reumalääkärikin soitti ja kysyi, mikä mun nilkan tilanne on. Sovittiin, että hoitaja soittaa ja sopii mulle ajan sinne ultakuviin Kaupungin sairaalan röntgen osastolle ja sit vielä uuden soittoajan tälle reumalääkärille. Katsotaan siis et miten tääkin homma etenee.

Ja jälleen kerran pelasin yhtä tiettyä peliä, jonka arvaatte varmasti, jos olette lukeneet aiemmat blogitekstit. Olen vaan niin koukussa ollut siihen nyt nää päivät, kun täällä olen ollut. En vaan voi sille mitään, kun on pienessä huoneessa ja ei ole oikeesti mitään kunnon tekemistä. 

Oli kyllä terapeuttista ja mieltä virkistävää kirjoittaa näistä kaikista tapahtumista, mitä täällä nyt on tapahtunut. Ja varmasti pitäis useamminkin vähän terapisoida itseään tällä tavalla, vaikka se nyt ei ihan kaikkia kiinnostaiskaan, mutta se auttaa mua, että mä jaksan itse paremmin. Jaksoin valvoa koko päivän paljon paremmin, kun sain avattua vähän tapahtumia. Mutta vähän jälkeen yhdeksän oli munkin kuitenkin käytävä nukkumaan.

PS. Tuon kuvan olen lähettänyt vain yhdelle ainoalle ihmiselle(puhelimeen) ja se on siis hänelle.

25.1.2017

Tämän verran sain tänään aikaiseksi

Kerrankin mä olin aamulla melko virkeä nukuttuani 11 tuntia putkeen, ilman minkäänlaisia herätyksiä, jos aamuherätystä ei lasketa. Aamupalan vedin nopeasti naamaan, sillä mulla oli jokin inspis jatkaa mun lohikäärme piirrosta. En siltikään saanut sitä tehtyä loppuun, koska halusin käydä pesulla ja vaihtaa puhtaat vaatteet päälle, etten koko viikkoa ole yhdessä ja samassa lohikäärme-puvussa. Olis kyl ollut niin ihana, ku olis ollut joku Pikatchu-pukukin. Harmi, kun en sellaista omista ainakaan vielä. Siihenpä se piirrustus inspis sitten loppuikin.

Miksi kohtaukset ette voi tulla

Jatkoinpa sitten sudokuilla ja sitten tulikin taas kaveri käymään mua moikkaa. On se vaan oikeesti mukavaa, kun juttu seuraa myös tässä tämmöisessä pikku kopperossa, missä nyt olen. Oli kiva taas rupatella kaikkea höpöhöpö ja ei niin höpöhöpö juttuja. Hauskaa siis oli. Oli taas mukavaa, kun kävit mua moikkaamassa. Eipä tänne taida muita hirveemmin tulla, kun matkaa sattuu olemaan sen verran paljon muilla. Lääkärit toki käyvät mua jututtamassa joka hitsin päivä. Ja tänään toinen hiukkasen katseli tota mun oikeaa nilkkaa.

Uuh, tänään jo soitti se hoitaja niistä ultrakuvista ja soittoajasta. Toivottavasti olen kotona jo 3.2. mennessä kun olis niiden kuvien otto. Meinas kyllä mennä kaikki ohi mitä se hoitaja mulle selitti, kun puhui jotenkin niin hiljaa ja epäselvästi.

Tämä siis se pussukka

Tänään oonkin sit taas illasta kirjoitellut näitä ja samalla yrittänyt katsoa Harry Pottereita. Aloitin taas maratonin. Katsotaan monta jaksan katsoa tänään. Tällä hetkellä Salaisuuksien Kammio on loppumaisillaan. No nytpä se loppuikin. Siirrytään siis seuraavaan.

Tässä se mistä oon kiinni seinässä

Tänkin päivän aikana on tehty taas kaiken maailman elektroni paranteluja, että ne piirtäisi paremmin. No, mut onhan ne mulla viisi päivää olleetkin päässä, tähän mennessä. Ja sit esittelen teille ton laitteen, missä olen kiinni tälläkin hetkellä ja ton pussukan, mitä kannan kaikkialle minne ikinä menenkin. Eli siis mun päästä menee piuhoja 20 kpl tohon pussukkaan, jonka sisällä ne on kiinni jossain laitteessa. Siitä laitteesta menee piuha tohon seinässä olevaan ja seinän hököttimestä menee muutama piuha sit koneelle, jotka piirtää mun pään sisäisiä käyriä. Vaikka tosin mä en ihmettelis, vaikka mun kohdalla näyttäis pelkkää suoraa viivaa.

- Tiitu <3