Jälleen reissu Kuopioon

18.1.2017

Lahden matkakeskus

Oli kyllä aamulla hitsin outoa nousta aamu klo 7.00, kun kotona ei ollut koiraa, eikä lasta. Olen niin tottunut siihen, että tuohon aikaan lapsi vielä tuhisee omassa sängyssään ja koira seuraa mua jopa vessaan. Tuona aamuna niin ei ollut, se oli todella outoa. No kotona ei onneksi sinä outouden tunteessa kauaa tarvinnut olla, sillä melkein samantien pitikin lähteä bussilla matkakeskukselle, etten vahingossakaan myöhästy mun Kuopion bussista. Eli ei muuta kuin proteiini patukka suuhun ja menoksi.

No ainakin ajoissa olin matkakeskuksella, sillä kello oli vailla kahdeksan, kun sinne pääsin. Meinasin alkuun, että odottelen sisällä. Sitten päätin kuitenkin, et hitsi vie meen ulos odottelee, jos se vaikka tulis ajoissa. No eipä tullut, kun 15 minuttia myöhässä. No, mut pääasiahan oli, että kerkesin bussiin ja olin matkalla sinne minne pitikin.

Yritin kovasti pysyä hereillä.

Bussissa kuuntelin musiikkia lähes koko matkan ja mulla tais mennä aika monta pysähdys paikkaa ohi mitä kuski kuulutti. Onneksi en ollut itse jäämässä niillä pysäkeillä. Ja onneksi oma Jyväskylän vaihtopysäkki kuului ihan kunnolla, kun tässä vaiheessa olin jo ottanut luurit pois korvilta, mutta melkein nukahtanut. Muuten olis matkustettu Ouluun. Mikäs ois ollut sen hauskempaa.

Kuopion bussia odotellessa

Siinä sit odoteltiin taas vaihteeksi vähän aikaa, että Kuopioon menevä bussi tulee ja tulihan sekin lopulta, jopa ihan aika taulussa. Kuopioon mennessä olin jo jotenkin niin sippi, että nukuin lähes koko bussimatkan Kuopioon. Kuopion bussiasemalla piti sit ottaa taksi, joka vei mut sitten sairaalalle. (Oli muuten hyvännäköinen taksikuski.)

No siinähän minä sit reippaana tyttönä kävelin sisään ja suoraan osastolle ilmoittautumaan saapuneeksi paikan päälle. No sihteeri otti tiedot ylös ja enkös mä taas joutnut odottamaan, että hoitaja tulee ja näyttää mulle missä huoneessa mä vietän seuraavat kaksi päivää. Kyllä mä sanon, että onneksi on keksitty älypuhelimet, en ois muuten varmaan kestänyt odottaa sitä puolta tuntia minkä venasin.

Mikäs siinä hoitajaa odotellessa

Vähän tekemistä ja lukemista

 

Mut siis loppu päivä. Meni melkein nukkuen ja syöden. Olin jotenkin vaan niin poikki koko päivästä ja kaikesta siitä matkustamisesta, että torkuin ja toki olin puhelimella ja otin selfieitä. Niitä kun pitää ottaa paikassa missä hyvänsä. (No ei vaan.) Facebookissa ja Instagramissa roikuin aika paljon ja Pinterestissä. Aah ja koska tää oli ainoo päivä, kun sain liikkua osastolta yhtään mihinkään, ni pitihän mun nyt jotain tekemistä käydä ostamassa. Mutta koska huonekaverit oli melko vanhoja ne kävi melko aikasin nukkuu, ni minäkin taisin simahtaa suht aikasin.


 19.1.2017

Tällaisen mulle iskivät

Aamulla hoitajat melkein saivat ravistella mut hereille, kun en meinannut millään herätä. Aamupala kutsu oli mennyt ties milloin ja huoneessa oli ollut ties kuinka ja kauan hoitajia tekemässä eri toimenpiteitä muille, mutta meitsi vetelee vaan hirsiä, eikä kuule mitään. No mutku nukutti niin mukavasti. No heräsin mä sit, ku aamupala oli tuotu nenän eteen ja, kun eivät enää antaneet nukkua.

Snäpillä ei voi koskaan leikkiä liikaa

Voi miten ihanat huonekaverit mulla oli, vaikka olivatkin 30-40 vuotta mua vanhempia. Niillä oli ihan mielenkiintoisia juttuja ja toinen oli erityisen puhelias. Sen kanssa saattoi puhua pitkiäkin aikoja, vaikka aina ei selvää saanutkaan, mutta väliäkös tuolla. Ja tulipa ihan yllätyksenä, että ne ihasteli mun hiuksia, vaikka ne on lähes sähkönsiniset. Ja mummelit ihastelivat myös mun "räpsyripsiä", niinkuin he sanoivat.

Niin ja onhan mun nyt mainittava, että mulla on ihan mahtava kaveri täällä päin, joka viitsi tulla mun päivää piristämään ja joka viihtyi mun luona 4 tuntia torstai päivänä. Mun päivä ois ollut aika ankee ilman sua, vaikka kämppikset ihania olikin. Oli kyllä niin mukavaa, kun kävit mua moikkaamassa ja jaksoit mun kanssa höpötellä ja mua yleensäkin niinkin pitkään ja vielä sairaalassa.

Viimeiset snäppäilyt tälle päivää

Kaveri, kun lähti meitsi jäi syömään iltapalaa ja siirtyili pikkuhiljaa omaan huoneeseen, jossa mummot tulivat heti kyselemään kaverista. "Oliko hän mun veli vaiko kenties sulho?" Anteeksi mummot, mutta valitettavasti ei kumpaakaan. Yksi mahtavimmista kavereista, joita mulla on.

Ehkä minäkin sitten samaan aikaan, kun kaikki muutkin rupesivat iltapesuille ja muihin ilta toimiin. Meitsikin pesas hampaat ja naaman. Oli muuten kimaltelevaa hammastahnaa, ni nyt pitäis varmasti hampaiden loistaa. 


- Tiitu <3