osa 6

27.1.2017


Jes, piuhat lähti

Klo 11.16

Juu no aamulla heräsinkin sitten noin klo 7.15 kamaliin yläraajan nykimisiin, mutta niin sanottua kohtausta ei tullut. Mutta sillepä ei voi yhtään mitään. Siinä sit valvoskelin ja söin aamupalaa ja selailin puhelinta. Ja viimeistä kertaa fiksailtiin taas mun elektroni piuhoja.

Angel

Mua hoitava neurologilääkärikin kävi mua tuossa jututtamassa ja kehui kuinka motivoitunut olen ollut tähän jaksoon. Eikä pidä olla pettynyt itseensä, vaikkei niitä kohtauksia nyt taas tullut. Joutuu nyt ylemmän tahon kanssa puhumaan mun asioista, kun tämä on kuitenkin jo kolmas kohtaukseton jakso. Puhuttiin myös lääkemuutoksesta, mikä olisi myös mahdollinen. Mutta nyt katsotaan viimeiseen asti, jos vaikka saataisiin yksi kohtaus.

Tänäänkin kirjoitellaan sitä mukaan, kun kirjoitettavaa tulee. Vielä joudun jonkin aikaa nauttimaan vai sanoisko ennemminkin kärsii näistä piuhoista. Mutta en onneksi todellakaan kauaa, vaikka taidan ollakin viimeinen, joka täältä pois pääsee. Mut eipä siinä mä kirjoittelen tässä teille vähän luettavaa. Vaikka eipä sitä just nyt ihan hirveesti ole, kun haluun niin kovasti sinne suihkuun. Odottelen vaan, että toi mun napanuora tohon pussukkaan katkee, niin pääsee liikkumaan ilman sitä. On tää vaan tuskaa odottaa yhtä suihkuun pääsyä. Kotona, kun ei tarvitse tapella muusta, kun siitä kumpi menee ensin.

Voi, että mulla nyt tuli kauhee ikävä mun pikkusta, tai no pikkusta ja pikkusta tytön tylleröö. Mut onhan se aina mun pikkuiseni, vaikka kuinka aikuiseksi kasvaisi, tosin nimitys pikkuisesta vaan muuttuu. Onneksi se pikkuinen on hellässä huomassa ja osaavissa käsissä. Mut kukaan ei ikinä varmasti tule korvaamaan mua, mun pikkuisen elämässä. Mä olen ja tulen kuitenkin aina olemaan mun pikkuiseni ÄITI. 

Tässä mun napanuora katkee

Niin ja onhan siellä se Pökkö myös. Tottakai myös sitä on ikävä, vaikka se välillä hermot viekin, mutta pääasiassa se on kuitenkin se, joka mua jaksaa ulkoiluttaa ja käyttää lenkillä.

Klo 15.31

No, eipä tullut kohtauksia ja nyt ollaan jo jonkin aikaa oltu ilman piuhoja ja päästy vihdoinkin sinne suihkuun. Pitkään siellä suihkussa meni, kun yritti saada niitä hitsin piuhoja pois, kun ne oli kipsillä ja niillä tarroilla kiinni. Sain melkein piti repiä niitä irti sieltä hiusten seasta. Mutta lähti kuitenkin, vaikka hiukkasen kipsiä ja tarraa hiuksiin jäikin. Ne lähti kuitenkin sitten, kun hiukset harjasin. Hiukset vaan hieman vaalenivat tämän reissun aikana ilmeisesti.

Harry Potter

Hyvin kesti iho noinkin kauan olevia elektroneja. Pieniä punaisia jälkiä toki jäi, mutta se on pientä ja ne häviävät kuitenkin pian. Eivät siis jää ikuisesti naamaan kiinni.

Kahvipöydän kukkaset oli kyllä kauniit

Muutto videosta sitten samaan huoneeseen, kun missä vietin aikaa silloin ennen videoo, mutta vaan eripaikalle. Mut tää nykyinen paikka onkin paras paikka tässä huoneessa. Ainakin omasta mielestä.

Klo 17.56

Eipä tässä ihmeitä. Oon leikkinyt puhelimella pitkin poikin eri sovelluksilla ja syönyt ja syönyt. Aika tylsää tää osaston puolella olo, kun kumpikaan mun kämppiksistä ei oo järin puheliasta sorttia. Eikä nää osaston puolen hoitajat muista yhtään, mitä ne on luvannut. On niin ärsyttävää, kun ei saa liikkua mihinkään yksin ilman hoitajaa, vaikka olisi kuinka hyvä olo.

Pääsin mä varmaan puolentoista tunnin odottelun jälkeen käymään kanttiinissa. Vihdoin ja viimein. Ensin hoitajia ei näy, ei missään. Sitten, kun kysyn asiasta, niin vastaus on; Katsotaan kerkeänkö mä. Tässä kohtaa olisin niin mieluummin siellä videossa. Siellä tehtiin mitä luvattiin. Ei lupailtu turhia.

No joo, eipä täällä enää mitään tapahdu. Ihan kohta on iltapala, niin jos sen söis ja lähtis kattoo töllöö tonne huoneeseen. Eipä kai tässä muuta. Jos kaikki menee huomiseen asti hyvin ni sit mä pääsen huomenna kotiin.

- Tiitu <3